Voiko joku ihan oikeasti kertoa, mitä ihmisen päässä liikkuu... tai ei liiku, joka roskaa?
Itsellä edes humalatila, ei ole ollut peruste jättää roskaa luontoon. Esim kesällä kalliolla pussikaljoitteluun, on ainakin yksi roskapussi ja yksi tölkkippussi mukana.
Ainoastaan tölkkejä olen saattanut jättää, mutta nekin olen jättänyt pussiin jonkin roskiksen lähelle, josta halukas saa panttirahaa.
Joitain ihmisiä ei vain kiinnosta. Itse olen todistanut monet kerrat, kun liikkuvasta autosta lentää roskia pihalle, ja aina se ärsyttää yhtä paljon. Voimafantasioissani kiilaan kusipään ojaa ja hoidan kasvatuksen, jota tämän vanhemmat eivät tehneet.
Saisikohan turpiin, jos todistaisi roskausta, ja menisi kysymään, että "hei, mitä sinun päässäsi liikkuu...vai liikkuuko mitään?" En uskalla kokeilla, kun en tiedä, korreloiko roskaaminen väkivaltaisuuden kanssa.
Yllättävän hyvin toimii: "Anteeksi, sinulta putosi tämä."
Suomalainen roskaajankin on yleensä riittävän fiksu hävetäkseen tällaisessa tilanteessa. Sen häpeän näkee roskaajan katseessa. Sitten on toki poikkeuksia, valitettavasti...
Komppaan. Kohtelias huomautus toimii käytännössä aina pois lukien spurgut. Etenkin alaikäisten kanssa vaan ojentaa sen tölkin omistajalle siihen malliin ettei sisällöt kaadu vaatteille eikä jää kuuntelemaan/odottamaan selitystä. Ei ole omien kokemusten mukaan muuttunut tilanne vielä kärpäsestä härkäseksi
Niin, pidän sitä valitettavana.
Ajatukseni (jonka varmaan viestistäni voi ymmärtää) on herättää roskaaja ajattelemaan tekoansa. Yleensä nimittäin vaikuttaa, että roskaaminen tehdään ajattelematta. Siksi ystävällinen huomauttaminen vaikuttaa tuottavan tulosta.
Ja kuten sanoin, osa roskaajista roskaa tietoisesti, ehkä jopa välittämättä tekonsa vaikutuksista. Tällaisessa tilanteessa huomauttaminen on turhaa, vaan on parempi viedä roskat roskiin itse. Täytyy kyllä sanoa, että tällaisen ihmisen elämä tuskin on ruusuilla tanssimista.
Tyhjistä tölkeistä ainakin kun viskaa sen tien laitaan niin se kerätään sieltä aika nopsaan. Mut eikö se oo aika sama viskata esim. Banaanin tai appelsiinkuoret autolla ajaessa sinne tien laitaan? Ja kaikkihan on niin ekoystävällistä, että tuskin mitkään pakkaukset yms. Haittaa siellä luonnolle tee. Sanotaan nyt samalla kaikki että pattereista lähtien vanhoihin loisteputkiin menee sekajäteastiaan mainoslehtien kera.
Maalla porukka heittää jätteitä ojaan koska "ojassa on tilaa" ja ei kiinnosta. Kaupunkilaiset jättää roskia luontoon ja puistoihin koska "joku kuitenkin siivoaa ne" ja ei kiinnosta.
Itse kävin holittomia juomassa kavereideni kanssa tuolla koffin puistossa ja siinä vessajonossa sitten näkee kun tyypit heittelee tyhjät tölkkinsä maahan.
Olen itse ollut ruotsinlaivalla töissä kone osastolla, monta kertaa pumput menny rikki sen takia että ihmiset vetäny lakanoita, pyyhkeitä ja muita ei kuuluvia esineitä vessasta alas.
Eli kännissä olevat eivät vaan välitä...
”Viime vuonna vappusiivous maksoi Helsingin kaupungille yhteensä 160 000 euroa”
Mutta tänä vuonna tuo siivouksen hinta on moninkertainen? Jos se kerran satojatuhansia maksaa
Millä ne sen siivoaa jos 1 puiston siivoukseen menee 100k€ jos otetaan 3 päivää ja 20e/h nii tossa on 200 henkilöä siivoomassa 8h/päivä 3 päivän ajan.... Ei se puisto kai kuitenkaa mitää kansallispuiston kokonen ole
Näissä oikeesti kaipais vähän että mihin se raha menee. 10k€ eli 20 ukkoa 3 päivän ajan ois viellä uskottava mutta 100k 1 puistosta ei uppoa
Oletettavasti tuohon hintaan sisältyy myös ennakoivat työt: roskalavojen tilaamiset, bajamajojen asentamiset, yms. sekä näiden purkamiset. Tämän ohella budjettiin sisältynee jätteiden käsittely, siivoustöihin tilattujen koneiden käyttökustannukset, töiden suunnitteluun ja järjestämiseen kulunut esimiestyö, ja luultavasti myös puiston ympäristön ml. meren rannan siivoaminen. Enkä yllättyisi, vaikka hintaan olisi niputettu myös muita puutarhanhoidon toimenpiteitä, jotka eivät suoraan liity puiston siivoamiseen, mutta jotka on käytännössä järkevä tehdä heti vapun jälkeen - esimerkiksi puiden kunnon tarkistaminen.
Kun kaikki nämä ottaa budjettiin mukaan, hinta ei ole lainkaan epäuskottava.
Voi hyvinkin olla, mutta sen takia toivoisi näissä erottelua. Tulee liian helposti vaikutelma että rahaa vaan plltetaan, kun joku päivän/parin siivous urakkaan upotetaan se 100k.
Viestinnän kanssa pelaaminen on aina tässä haastavaa. Jos esimerkiksi hallinto laskee johdolle vapun/päättäripäivän/kultajuhlien (oispa) kustannuksia, siihen sisältyy valtava määrä eri eriä. Viestintä haluaa yhden siistin luvun jonka tunkea infograafiin ja hommaa ei heidän suuntaan tarvitse avata lisää eikä omasta kokemuksesta edes pyydetä tarkempaa erittelyä vaan niitä kysytään vasta kun kyselyt luvusta alkavat.
Edit: kokemus on siis viestinnän kanssa toimimisesta yleensä eri organisaatiossa, ei Helsingin kaupungin viestinnästä yleensä.
Onks sun ongelma vaan se, että siivoaminen maksaa rahaa (=työllistää)?
Ite näkisin enemmän vaivaa asennemuutoksen, kotikasvatuksen ja roskaamisen sanktioinnin tiimoilla.
Musta tää keskustelu lähti taas ihan vinoon kuten totuttua. Kaikkihan maksaa ja alvin korotus nostaa myös laskua taas ens vuonna.
Hyviä selityksiä tuolla oli, mutta tärkeimmät kuluerät näytti puuttuvan eli ihan suora ilkivalta: istutukset, roskikset, katokset kaikki mikä on vedetty paskaks tahallaan pitää uusia.
Kannattaisin videovalvontaa, kasvontunnistusta ja muuta fasismia kun nyt siihen suuntaan kerran ollaan menossa🤷♂️
Jos jengi haluaa (käyttäytyy ja äänestää) kuin ääliöt niin annetaan niille fasismia. Fuck around&find out.
Ps. Olen pienen lapsen isä ja pidän huolen, ettei mun ipana roskaa tai käyttäydy huonosti. Siitä se lähtee.
>päivää ja 20e/h nii tossa on 200 henkilöä siivoomassa 8h/päivä 3 päivän ajan
Pyhäpäivälisät unohtui, tuplapalkkaa nauttivat. Ja siihen päälle vielä työnantajalle tuleva kerroin, taitanee olla luokkaa ~1.8x.
Noihin laskelmiin ruukataan laskea aivan kaikki kulut jota ei tule itse edes ajatelleeksi. Polttoaine, kaatopaikka, kuljetus, hallinto ja ties mitä muuta. Äkkiä ne laskelmat ja kulut nousevat.
En koe lukua kovinkaan uskomattomaksi.
> Polttoaine, kaatopaikka, kuljetus, hallinto ja ties mitä muuta.
Vaikka palkkoihin menisi 30k, niin siitä on vielä ainakin se 170k, että hintalappu on "satojatuhansia." Tuo on maltillisin luku. Aivan uskomatonta, että siihen uppoisi noin paljon rahaa. Joko summaan on lisätty kaikki mahdolliset edeltävät ja seuraavat kulut, jotta summa olisi suurempi, tai byrokratia on aivan tajuttoman tehotonta, jos rahat menevät hallintoon ja kilpailutukseen. Ehkäpä molemmat
Tottakai summaan lasketaan esivalmistelun ja jätehuollon (jälki)kulut. Kyllähän siellä puistoalueella oli ihan tapahtumaa varten ylimääräisiä roskiksia & bajamajoja asennettuna, eikä ne ole ilmaisia. Lisäksi kuluihin varmasti laskettu kalusto jolla työtä tehdään (mukaanlukien polttoaine- ja vuokrakulut). Varsinaisten palkkakulujen lisäksi työnantaja maksaa jokaisesta työntekijästä sairasvakuutukset, TyEL-maksut, tapaturmavakuutukset.... Palkkakulut ei yleensä muutenkaan ole se isoin menoerä.
Yksinkertaisella kaavalla joilla yleensä teollisuudessa arvioidaan tuntihintoja.
* Jos sä maksat 10 €/h niin sun kaikki kulut että on +-0 tilanne on 2,5x tuntipalkka. Tämä kattaa myös tarvikkeet, työvaatteet jne. mitä työntekijä tarvitsee.
* Jotta sulla on marginaalia niin kerroin on 3x tuntipalkka. Elikkä tää on pikkasen pelivaraa jos tulee yllätyksiä projektin varrella.
* Jotta saat oikeasti jotain voittoa niin 3,5x tuntipalkka.
Eli jos sä maksa siivoojille 12 €/h niin se +-0 tilanne vaatii 30 €/h **MINIMI**. Mutta yleisesti näin 36 €/h olis se mitä pistettäisiin. Esim. Perus timpurista OK taidoilla voi laskuttaa noin 38 €/h koska muuten se on *"liian kallis"*.
Roskalavan vuokraus viikoksi vaihtelee mutta kuljetus on noin 80-120 €/suunta, ja viikon vuokra 100 € (yleensä lyhin aikajakso). Monet lafkat tarjoaa pakettina tuonnin, haun ja vuokran laatua 250-350€. Tähän sitten laitoksen jätekäsittelymaksu jotka vaihtelee paljon mutta sekajäte 150-200 €/tonni + punnitusmaksu jotain pari kymppiä. Elikkä Yksi lavallinen roskaa voi maksaa sen 1500-2000 € käsittelyineen.
Sovitaan että tuodaan 15 lavaa sinne täytettäväksi, niin se imee sulta jo 30 000 €, sitten vielä tarvikkeet (jätesäkit, muut sellaiset), siivojien tarvikkeet (haravat ja sellaiset, niistä tullaan laskuttamaan varsinkin tolla 3x kertoimella, firmojen autojen bensat että ihmiset ja tavarat saadaan liikutettu, mutta nää on yleensä könttäsummat ns. "työn aloitus" hinnalla.) Jonka jälkeen sä tarviit aika kiitettävän armeijan siivoojia että saat tän sotkun siedettävässä ajassa siivottua - ja koska nyt on pyhyt niin voit helposti joutua maksamaan tuplapalkkaa. Koska heillä ei ole sosiaalitiloja paikan päällä niin siitäkin tulee montaa eri lisää tai joudut jopa vuokraamaan sinne vessan tai sellasen (ellei bajamajat ole paikan päällä valmiiksi - jolloin niiden vuokraosuudesta ja huollosta lohkeaa pala tästä budjetista).
Kyllä tollanen summa oikeasti palaa ihan helvetin nopeasti tälläsissä projekteissa. Yleensä noin 50% menee pelkästään tavaroiden kuljetukseen paikasta A paikkaan B.
Noi lavojen vuokrahinnatkin mä katoin ihan Turun alueen eri tarjoajilta ja ne oli **ARKI**hintoja.
Asiaa. Se on ehkä vaan liian helppo ajatella, että lähinnä kunnan puhtaanapitolaitokselta otettas muutama vapaaehtonen tyyppi putsaamaan tupla palkalla ja muut ois ns juoksevia kuluja, jotka muutenkin ois enempi/vähempi vuosi budjetissa. Ts roskalavat tms ois valmiiksi jossain varastossa kaupungilla (jos kerta joka vuosi useamman tapahtuman roskia joutuu siivoamaan), roskat menis kaupungin kaatopaikalle/polttolaitokselle tms jne. Että kuluina ois just palkka+polttoaine kulut tms.
Mistä ihmeestä sä keksit ton 20e/h, 20e/h laskutus ei riitä minkään työntekijän palkanmaksuun. Tänään on vielä pyhäpäivä, joten palkka kustannukset on x2.
Perus duunari palkka joku 13-14€/h ja puolet lisää sivu kuluihin. Toi toki totta että tänään pyhäpäivä, että sanotaa eka päivä 100 ukkoa ja to-pe se 200
Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta tämä on itseasiassa ihan normaali maisema Helsingissä. Iltalehden toimittajalla vaan selkeästi on kova krapula, niin hätäpäissään tekaisi laiskan artikkelin.
Toi roskan määrä on yksi syy miksi muutin pois Helsingin keskustasta. Kämpän viereen tuli boba-paikka ja sen asiakaskunta oli kyl kaikkein pahinta. Pikaruokapaikkojen asiakkaat toiseksi pahin. UFF:in asiakkaat käyttäyty parhaiten, jono oli aina siististi eikä ikinä tukkinu koko väylää.
"Talvi yllätti autoilijat"
Joka ikisen juhlan jälkeen näyttää tältä ja ei vaan Suomessa. Sitä en tiedä että onko vastaavanlaista ihmettelyä muualla, oman kokemuksen perusteella ulkomailla sotkua aiheuttaneen festarin jäljet siivottiin saman yön aikana pois niin ei tarvinnut toimittajien yllättyä aamulla kun humalaiset ihmiset roskaa.
Eikö nuo roskat vois jättää pariksi viikoksi lojumaan? Ehkä jollain alkaisi omatunto kolkuttamaan. Jos paskat on siivottu ennenku syyllinen on edes sängystä päässy ylös, niin ei se ainakaan tilannetta auta.
Kännissä ihmiset on helposti ääliöitä.
Aika salettiin tossa vaikuttaa myös semmonen ilmiö, että sotkuisessa ympäristössä siistikin ihminen sotkee helpommin. Jos jokapuolella on jo vitusti roskaa, tölkkejä ja pulloja ja serpentiiniä ja kalsareita, varmaan alentaa motivaatiota kerätä omat roskansa kovin huolella.
Lisäks vappu on taas semmonen juhla niiku pikkujoulut, että harvemmin juhlivat eli dokaavat henkilötkin lähtee liikenteeseen jolloin sitä tötöilyä ilmenee enemmän. Silloin on ehkä helpompi ajatella että noh, tää on vain tämä kerta, antaa noiden jäädä tohon kun aina muulloin lajittelenkin roskani. Jos siellä puistossa pämppäilee joka viikko pariin kertaan, niin osaa ehkä paremmin käyttäytyä.
(Vastuuvapauslauseke: itte en oo vappujani seurassa tai ulkosalla viettänyt vuosikausiin, ja silloin kun vietin vappua varsinaisesti, ainoat eväät oli kyllä juomatölkeissä, jotka tyhjinä ojentelin niitä kerääville henkilöille).
Yksi lisäasia varmaan on lokit ja varikset, jotka omalta osaltaan käyvät myös levittämässä roskia roskiksista ja niiden viereltä.
Kaiken kaikkiaan sitä pitäisi saada järkevää käytännön ajattelun muutosta tähän: mutuna vähän, että tiettyä siivoavaa toimintaa ehkä vähän katsellaan kieroon, että "mikäköhän säälittävä tyyppi tuokin on", vaikka vaan tekee ympäristöä paremmaksi muille ihmisille. Ja sitten taas toisaalta se ajattelutapa, että jos jotain tehtävää suorittaa palkattu ihminen, niin sitten siitä tehtävästä ei tarvitse itse välittää. Ja se, että on niitä roskapusseja/vermeitä mukana, jolla hoitaa roskat ainakin pääpirteittään asiallisesti.
Talous pelastettu! Kesko pyörittää miljardibisnestä kun ihmiset syö ja välistä vähän juo, maksaa veroja. Verot siirretään sit sotkujen siivoamiseen. Ja.. siivoojat toimivatkin (osittain) verovapaassa ulkomaalaisessa [vuokratyöfirmassa.](https://i.imgur.com/xxGNxJQ.png)
Pidettiin koko päivä killan telttaa Ulliksella ja oli kyllä surullista katseltavaa miten ihmiset roskaavat. Meillä oli teltan joka nurkassa isot jätesäkit ja silti porukka heitteli kertismukeja ja skumppapullojen korkkeja minne sattui, tietysti me (killan hallitus) sitten nämä lähtiessä kerättiin pois parhaamme mukaan oman telttamme ympäristöstä, mutta aika surullista miten edes tässä yliopistokuplassa jengi ei osaa siivota.
Bonuksena pakko nostaa vielä meidän jätesäkeillä säännöllisin väliajoin dyykkaamaamassa käyneet pullonkerääjät, jotka panttitölkkien toivossa heittelivät täysistä jätesäkeistä roskaa takaisin maahan kun on vaan pakko kaivaa ne pussit pohjaan asti jonkun 15 snt pantin toivossa. Teki vähän mieli heittää niitä takaisin niillä roskilla, jotka levittivät takaisin maastoon, mutta en kehdannut. Ehkä ensi vuonna sitten.
Liittyy väljästi asiaan käytöstavat; mietin miksi ei nykyään anneta vanhukselle penkkiä bussissa. Viimeksi tänään todistin kun täpötäydessä vappubussissa nuoret ja sekä aikuiset istuivat bussin etuosassa ja vanhus joutui antamaan paikkansa toiselle vanhukselle. Vielä vihjasi vierellään istuvalle nuorelle naiselle, mutta ei. Vitutti katsoa vierestä, ja kävi lähellä etten huutanut että eikö kukaan tosiaan anna penkkiä. ( disclamer seisoin itse, mutta en tietenkään kehdannut sanoa mitään, hölmö kun olen)
Autosta roskien heittely on kuvottavaa. Esimerkiksi vaikka maantien varteen viskotut tölkit. Ne saattavat joutua kaikenlaisten maataloussilppurihäksättimien pilkkomiksi. Heinät kerätään karjanrehuksi, seassa tietenkin ne idiootin heittämän tölkin riekaleet. Sitten karja saa rehut eteensä, syö ne ja... Nyt sitten idiootti voitkin kuvitella lopun, jos vain kykenet...
Itsellä tulee mieleen, että Koulun Aine Järjestöt voisi vaikka valvoa sitä toimintaa? Kuitenkin nämä ihmiset ovat opiskelu piireissä henkilöitä ketä kuunnellaan.
Sääntö-Suomi kitinää iltalehdeltä. Ehkä ihmiset veisivät roskat pois jos järjestettäisiin lisäroskiksia ja porukkaa ei poliisvoimin häädettäisi puistoista pois.
Ihmiset myös on tosi sokeita roskille. Ei nykyään katsota ympärille vaan tuijotetaan puhelinta. Asun pienellä paikkakunnalla Savossa ja keräsin ennen vappua roskia pussillisen. Eniten roskia oli Teboililla ja kaupan pihassa. Teboilin pihalta löytyi eniten kuitteja ja tupakka askeja sekä lasinsiruja. Osa roskista vasta näkyy keväällä lehtien alta ja suurinosa on aurauksen yhteydessä myös kulkeutunut 🤷🏼♀️
Halveksun roskaavia ihmisiä. Niitä ei varmaan haittais elää semmosessa kaukoidän roskahelvetissä jossa maan joka neliömetriä kohdellaan kuin yleistä kaatopaikkaa. Muuttaisivat sinne ja jättäisivät siistit paikat meille jotka sitä arvostavat.
Siivous maksoi kaupungille 160 000€?? Tollainen kaupungin työntekijä saa jotain 10€ tunti. Kymmenen tyyppiä siivoaa 8 tuntia, tekee Ojalan mukaan 800€...mistä se loput 152 000€ muodostuu?
Neljällä siivoojalla pitää olla jo esimies ja aina 2-4 ihmiset yksiköt tarvitsevat seuraavan johdon väliportaan. Johdon pohjapalkan voi kertoa kahdella per kerros. Päälle kokouspalkkiot ja tulosbonukset. Matriisiorganisaatiota unohtamatta. Erilaisten pomojen välille tarvitaan myös koordinaattoreita ja johdon assistentteja. Steering groupit ja muut poliittiset ohjauselimet myös maksavat per kokous eikä kampaviinerit ole halpoja.
Niin ja siivousvälineet maksavat. Esim. jätteiden keruuseen on niitä keppejä. No, gambialaiset jalopuiset artesaanikepit kullattuine nuppeineen eivät ole halpoja.
Kai tämäkin on vähän lasi puoliksi tyhjä mielipide iltalehdeltä. Voisihan sen nähdä myös että kaivarissa oli kymmeniä tuhansia onnellisia ihmisiä ystäviensä ja perheidensä kera eikä kukaan kuollut tälläkään kertaa.
Mistäs näin päättelit? Tiesitkö, että esim. Tampereen keskustassa Koskenrannan sotkee lähinnä nuoriso ja teekkarit siivoavat sen wappuaamuna kastetta varten.
Itse en roskaa, mutta onko tuo ihmekään, kun ihmiset ovat kännissä ja yleensä roskiksetkin jossain vaiheessa iltaa täynnä. Se, että siivoaminen maksaa vaikka sen 160 tuhatta on yksi kärpäsen paska juhlimisesta. Jos roskat haittaavat, niin kannattaisi maksaa siitä, että ne siivotaan viimeistään aamuyöstä.
Voiko joku ihan oikeasti kertoa, mitä ihmisen päässä liikkuu... tai ei liiku, joka roskaa? Itsellä edes humalatila, ei ole ollut peruste jättää roskaa luontoon. Esim kesällä kalliolla pussikaljoitteluun, on ainakin yksi roskapussi ja yksi tölkkippussi mukana. Ainoastaan tölkkejä olen saattanut jättää, mutta nekin olen jättänyt pussiin jonkin roskiksen lähelle, josta halukas saa panttirahaa.
Joitain ihmisiä ei vain kiinnosta. Itse olen todistanut monet kerrat, kun liikkuvasta autosta lentää roskia pihalle, ja aina se ärsyttää yhtä paljon. Voimafantasioissani kiilaan kusipään ojaa ja hoidan kasvatuksen, jota tämän vanhemmat eivät tehneet.
Aika miedot fantasiat sulla.
No, kaiketi sekin tepsii jos kilauttaa Juha Miedon paikalle, jotta hän voi suksisauvalla piiskata roskaajaa takamukselle.
Ääh, kirveellä jalat poikki ja Lapin erämaihin mätänemään. Eiköhän sitten opi. Edit: Tuhotaan puhelin vielä varmuuden vuoksi.
Eli ehdotat että roskattaisiin Lapin luontoa roskaajalla?
Roskaajat on biohajoavaa materiaalia toisin kuin roskat. Luonto kiittää.
Tämä kuulostaa karhujen ja ahmojen propagandalta...
Ja kissan viikset, hyvältä tämä kuulostaa. T: Ilves.
Roskaajat on täynnä mikromuovia.
Jää niiden mikromuovit sinne ja saastuu koko Lappi koska liikaa roskaajia
Vanhuuttani pehmentynyt :(
Saisikohan turpiin, jos todistaisi roskausta, ja menisi kysymään, että "hei, mitä sinun päässäsi liikkuu...vai liikkuuko mitään?" En uskalla kokeilla, kun en tiedä, korreloiko roskaaminen väkivaltaisuuden kanssa.
Yllättävän hyvin toimii: "Anteeksi, sinulta putosi tämä." Suomalainen roskaajankin on yleensä riittävän fiksu hävetäkseen tällaisessa tilanteessa. Sen häpeän näkee roskaajan katseessa. Sitten on toki poikkeuksia, valitettavasti...
Komppaan. Kohtelias huomautus toimii käytännössä aina pois lukien spurgut. Etenkin alaikäisten kanssa vaan ojentaa sen tölkin omistajalle siihen malliin ettei sisällöt kaadu vaatteille eikä jää kuuntelemaan/odottamaan selitystä. Ei ole omien kokemusten mukaan muuttunut tilanne vielä kärpäsestä härkäseksi
Itse en kyllä välittäisi jonkun randomin roskien tarjoulusta. Voisin varmaan sanoa, että voit pitää sen.
Niin, pidän sitä valitettavana. Ajatukseni (jonka varmaan viestistäni voi ymmärtää) on herättää roskaaja ajattelemaan tekoansa. Yleensä nimittäin vaikuttaa, että roskaaminen tehdään ajattelematta. Siksi ystävällinen huomauttaminen vaikuttaa tuottavan tulosta. Ja kuten sanoin, osa roskaajista roskaa tietoisesti, ehkä jopa välittämättä tekonsa vaikutuksista. Tällaisessa tilanteessa huomauttaminen on turhaa, vaan on parempi viedä roskat roskiin itse. Täytyy kyllä sanoa, että tällaisen ihmisen elämä tuskin on ruusuilla tanssimista.
Tyhjistä tölkeistä ainakin kun viskaa sen tien laitaan niin se kerätään sieltä aika nopsaan. Mut eikö se oo aika sama viskata esim. Banaanin tai appelsiinkuoret autolla ajaessa sinne tien laitaan? Ja kaikkihan on niin ekoystävällistä, että tuskin mitkään pakkaukset yms. Haittaa siellä luonnolle tee. Sanotaan nyt samalla kaikki että pattereista lähtien vanhoihin loisteputkiin menee sekajäteastiaan mainoslehtien kera.
Aivan varmasti. Toki riippuu miltä näytät, koska nuo paskahousut ovat myös pelkureita.
Roskaaminen korreloi yleisen elämänkalluuden kanssa. En ihmettelis vaikka alkais nyrkit heilumaan.
Varmaan nenä tulis kipeeksi. Tietenkin kannattaa katsoa ja miettiä millainen ihminen on jolle tuon sanoisit. Itse lataisin suoraan vintin pimeeks.
Maalla porukka heittää jätteitä ojaan koska "ojassa on tilaa" ja ei kiinnosta. Kaupunkilaiset jättää roskia luontoon ja puistoihin koska "joku kuitenkin siivoaa ne" ja ei kiinnosta.
Ei liiku ei.
Vanhemmat ja kasvatus.
Roskasakkia mitä roskasakkia 🧐🥃
Alkoholia enimmäkseen, jonkin verran piriä, Hesessä myös kokkelia ja muuta vekkulia. Aika vähän varmaan dopamiinia jos ei paljoa kiinnosta.
Itse kävin holittomia juomassa kavereideni kanssa tuolla koffin puistossa ja siinä vessajonossa sitten näkee kun tyypit heittelee tyhjät tölkkinsä maahan.
Luonto hoitaa tyhjät tölkit yllättävän tehokkaasti pois silmistä enkä laske niiden maahan viskomista roskaamiseksi.
Olen itse ollut ruotsinlaivalla töissä kone osastolla, monta kertaa pumput menny rikki sen takia että ihmiset vetäny lakanoita, pyyhkeitä ja muita ei kuuluvia esineitä vessasta alas. Eli kännissä olevat eivät vaan välitä...
”Viime vuonna vappusiivous maksoi Helsingin kaupungille yhteensä 160 000 euroa” Mutta tänä vuonna tuo siivouksen hinta on moninkertainen? Jos se kerran satojatuhansia maksaa
Se on katsos roskia pensaissa. Ja kaikki tietää, että pensan hinta noussut.
Perhana vieköön, sitäkö persut paasasivat vaalikampanjansa aikaan?! Enpä tiennyt, että Perussuomalaiset ovat niin intohimoisia puutarha-harrastajia.
Riittää että tulee 40k lisää hintaa edellisvuoteen verrattuna, niin voidaan puhua monikossa.
Tossa Penan kanssa vähän innostuttiin tänä vuonna...
Tämä on kuulemma ollut lämpimin vappu vuosikymmeneen. Voi olla vähän enemmän porukkaa liikkeellä.
Roskaa löytyy joka paikassa juhlapäivän, konsertin ja muun tapahtuman jälkeen. Aina on porukassa mukana iso joukko roskaajia.
Millä ne sen siivoaa jos 1 puiston siivoukseen menee 100k€ jos otetaan 3 päivää ja 20e/h nii tossa on 200 henkilöä siivoomassa 8h/päivä 3 päivän ajan.... Ei se puisto kai kuitenkaa mitää kansallispuiston kokonen ole Näissä oikeesti kaipais vähän että mihin se raha menee. 10k€ eli 20 ukkoa 3 päivän ajan ois viellä uskottava mutta 100k 1 puistosta ei uppoa
Oletettavasti tuohon hintaan sisältyy myös ennakoivat työt: roskalavojen tilaamiset, bajamajojen asentamiset, yms. sekä näiden purkamiset. Tämän ohella budjettiin sisältynee jätteiden käsittely, siivoustöihin tilattujen koneiden käyttökustannukset, töiden suunnitteluun ja järjestämiseen kulunut esimiestyö, ja luultavasti myös puiston ympäristön ml. meren rannan siivoaminen. Enkä yllättyisi, vaikka hintaan olisi niputettu myös muita puutarhanhoidon toimenpiteitä, jotka eivät suoraan liity puiston siivoamiseen, mutta jotka on käytännössä järkevä tehdä heti vapun jälkeen - esimerkiksi puiden kunnon tarkistaminen. Kun kaikki nämä ottaa budjettiin mukaan, hinta ei ole lainkaan epäuskottava.
Voi hyvinkin olla, mutta sen takia toivoisi näissä erottelua. Tulee liian helposti vaikutelma että rahaa vaan plltetaan, kun joku päivän/parin siivous urakkaan upotetaan se 100k.
Viestinnän kanssa pelaaminen on aina tässä haastavaa. Jos esimerkiksi hallinto laskee johdolle vapun/päättäripäivän/kultajuhlien (oispa) kustannuksia, siihen sisältyy valtava määrä eri eriä. Viestintä haluaa yhden siistin luvun jonka tunkea infograafiin ja hommaa ei heidän suuntaan tarvitse avata lisää eikä omasta kokemuksesta edes pyydetä tarkempaa erittelyä vaan niitä kysytään vasta kun kyselyt luvusta alkavat. Edit: kokemus on siis viestinnän kanssa toimimisesta yleensä eri organisaatiossa, ei Helsingin kaupungin viestinnästä yleensä.
Onks sun ongelma vaan se, että siivoaminen maksaa rahaa (=työllistää)? Ite näkisin enemmän vaivaa asennemuutoksen, kotikasvatuksen ja roskaamisen sanktioinnin tiimoilla.
Ei, vaan ihmettelin vaan, että mihin kaikkeen toi 100k uppoaa. Tuli muutama ihan hyvä selitys, jotka selvens asiaa.
Musta tää keskustelu lähti taas ihan vinoon kuten totuttua. Kaikkihan maksaa ja alvin korotus nostaa myös laskua taas ens vuonna. Hyviä selityksiä tuolla oli, mutta tärkeimmät kuluerät näytti puuttuvan eli ihan suora ilkivalta: istutukset, roskikset, katokset kaikki mikä on vedetty paskaks tahallaan pitää uusia. Kannattaisin videovalvontaa, kasvontunnistusta ja muuta fasismia kun nyt siihen suuntaan kerran ollaan menossa🤷♂️ Jos jengi haluaa (käyttäytyy ja äänestää) kuin ääliöt niin annetaan niille fasismia. Fuck around&find out. Ps. Olen pienen lapsen isä ja pidän huolen, ettei mun ipana roskaa tai käyttäydy huonosti. Siitä se lähtee.
Maksaa rahaa =\= työllistää
Joo ei ei keskitytään toki mieluummin siihen, mitä se maksaa. Vitut ratkaisuista
Hinta on todella epäuskottava
>päivää ja 20e/h nii tossa on 200 henkilöä siivoomassa 8h/päivä 3 päivän ajan Pyhäpäivälisät unohtui, tuplapalkkaa nauttivat. Ja siihen päälle vielä työnantajalle tuleva kerroin, taitanee olla luokkaa ~1.8x. Noihin laskelmiin ruukataan laskea aivan kaikki kulut jota ei tule itse edes ajatelleeksi. Polttoaine, kaatopaikka, kuljetus, hallinto ja ties mitä muuta. Äkkiä ne laskelmat ja kulut nousevat. En koe lukua kovinkaan uskomattomaksi.
> Polttoaine, kaatopaikka, kuljetus, hallinto ja ties mitä muuta. Vaikka palkkoihin menisi 30k, niin siitä on vielä ainakin se 170k, että hintalappu on "satojatuhansia." Tuo on maltillisin luku. Aivan uskomatonta, että siihen uppoisi noin paljon rahaa. Joko summaan on lisätty kaikki mahdolliset edeltävät ja seuraavat kulut, jotta summa olisi suurempi, tai byrokratia on aivan tajuttoman tehotonta, jos rahat menevät hallintoon ja kilpailutukseen. Ehkäpä molemmat
Tottakai summaan lasketaan esivalmistelun ja jätehuollon (jälki)kulut. Kyllähän siellä puistoalueella oli ihan tapahtumaa varten ylimääräisiä roskiksia & bajamajoja asennettuna, eikä ne ole ilmaisia. Lisäksi kuluihin varmasti laskettu kalusto jolla työtä tehdään (mukaanlukien polttoaine- ja vuokrakulut). Varsinaisten palkkakulujen lisäksi työnantaja maksaa jokaisesta työntekijästä sairasvakuutukset, TyEL-maksut, tapaturmavakuutukset.... Palkkakulut ei yleensä muutenkaan ole se isoin menoerä.
Roskien poiskuskaus ja niiden vienti kaatikselle maksaa, mutta ei sekään kyllä vielä selitä tätä summaa. Veikkaan että joku vetää välistä mojovasti :D
Kaikki harjan- ja haravanvarret myytiin Keravalle, joten lehdet ja roskat joudutaan keräämään kontallaan.
Yksinkertaisella kaavalla joilla yleensä teollisuudessa arvioidaan tuntihintoja. * Jos sä maksat 10 €/h niin sun kaikki kulut että on +-0 tilanne on 2,5x tuntipalkka. Tämä kattaa myös tarvikkeet, työvaatteet jne. mitä työntekijä tarvitsee. * Jotta sulla on marginaalia niin kerroin on 3x tuntipalkka. Elikkä tää on pikkasen pelivaraa jos tulee yllätyksiä projektin varrella. * Jotta saat oikeasti jotain voittoa niin 3,5x tuntipalkka. Eli jos sä maksa siivoojille 12 €/h niin se +-0 tilanne vaatii 30 €/h **MINIMI**. Mutta yleisesti näin 36 €/h olis se mitä pistettäisiin. Esim. Perus timpurista OK taidoilla voi laskuttaa noin 38 €/h koska muuten se on *"liian kallis"*. Roskalavan vuokraus viikoksi vaihtelee mutta kuljetus on noin 80-120 €/suunta, ja viikon vuokra 100 € (yleensä lyhin aikajakso). Monet lafkat tarjoaa pakettina tuonnin, haun ja vuokran laatua 250-350€. Tähän sitten laitoksen jätekäsittelymaksu jotka vaihtelee paljon mutta sekajäte 150-200 €/tonni + punnitusmaksu jotain pari kymppiä. Elikkä Yksi lavallinen roskaa voi maksaa sen 1500-2000 € käsittelyineen. Sovitaan että tuodaan 15 lavaa sinne täytettäväksi, niin se imee sulta jo 30 000 €, sitten vielä tarvikkeet (jätesäkit, muut sellaiset), siivojien tarvikkeet (haravat ja sellaiset, niistä tullaan laskuttamaan varsinkin tolla 3x kertoimella, firmojen autojen bensat että ihmiset ja tavarat saadaan liikutettu, mutta nää on yleensä könttäsummat ns. "työn aloitus" hinnalla.) Jonka jälkeen sä tarviit aika kiitettävän armeijan siivoojia että saat tän sotkun siedettävässä ajassa siivottua - ja koska nyt on pyhyt niin voit helposti joutua maksamaan tuplapalkkaa. Koska heillä ei ole sosiaalitiloja paikan päällä niin siitäkin tulee montaa eri lisää tai joudut jopa vuokraamaan sinne vessan tai sellasen (ellei bajamajat ole paikan päällä valmiiksi - jolloin niiden vuokraosuudesta ja huollosta lohkeaa pala tästä budjetista). Kyllä tollanen summa oikeasti palaa ihan helvetin nopeasti tälläsissä projekteissa. Yleensä noin 50% menee pelkästään tavaroiden kuljetukseen paikasta A paikkaan B. Noi lavojen vuokrahinnatkin mä katoin ihan Turun alueen eri tarjoajilta ja ne oli **ARKI**hintoja.
Asiaa. Se on ehkä vaan liian helppo ajatella, että lähinnä kunnan puhtaanapitolaitokselta otettas muutama vapaaehtonen tyyppi putsaamaan tupla palkalla ja muut ois ns juoksevia kuluja, jotka muutenkin ois enempi/vähempi vuosi budjetissa. Ts roskalavat tms ois valmiiksi jossain varastossa kaupungilla (jos kerta joka vuosi useamman tapahtuman roskia joutuu siivoamaan), roskat menis kaupungin kaatopaikalle/polttolaitokselle tms jne. Että kuluina ois just palkka+polttoaine kulut tms.
Mistä ihmeestä sä keksit ton 20e/h, 20e/h laskutus ei riitä minkään työntekijän palkanmaksuun. Tänään on vielä pyhäpäivä, joten palkka kustannukset on x2.
Perus duunari palkka joku 13-14€/h ja puolet lisää sivu kuluihin. Toi toki totta että tänään pyhäpäivä, että sanotaa eka päivä 100 ukkoa ja to-pe se 200
Perusduunareistakin laskutetaan yleensä vähintään 40€/h jos tilaat alihankkijalta työvoimaa
Ite katoin et maksaako se sille siivojalle 3 euroo :D
Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta tämä on itseasiassa ihan normaali maisema Helsingissä. Iltalehden toimittajalla vaan selkeästi on kova krapula, niin hätäpäissään tekaisi laiskan artikkelin.
Roskaa on jatkuvasti joka puolella jos vaan havahtuu kattoon, masentavaa.
No, toki sieltä katolta näkee kauemmas, niin tämä on loogista.
Toi roskan määrä on yksi syy miksi muutin pois Helsingin keskustasta. Kämpän viereen tuli boba-paikka ja sen asiakaskunta oli kyl kaikkein pahinta. Pikaruokapaikkojen asiakkaat toiseksi pahin. UFF:in asiakkaat käyttäyty parhaiten, jono oli aina siististi eikä ikinä tukkinu koko väylää.
Itse asuin neljä vuotta lakitieteen opiskelijoiden "biletilan" vieressä...
Otan osaa... Onneksi puhut imperfektissä.
Joo meinasin kanssa tulla postaamaan, että en näe eroa normaaliin Helsingin aamupäivään.
"Talvi yllätti autoilijat" Joka ikisen juhlan jälkeen näyttää tältä ja ei vaan Suomessa. Sitä en tiedä että onko vastaavanlaista ihmettelyä muualla, oman kokemuksen perusteella ulkomailla sotkua aiheuttaneen festarin jäljet siivottiin saman yön aikana pois niin ei tarvinnut toimittajien yllättyä aamulla kun humalaiset ihmiset roskaa.
Roskien määrä tuntuu aina yllättävän kaupungin ja paikalle tuodut jätelavat pursuavat jo iltapäivästä vappuaattona.
Eikö nuo roskat vois jättää pariksi viikoksi lojumaan? Ehkä jollain alkaisi omatunto kolkuttamaan. Jos paskat on siivottu ennenku syyllinen on edes sängystä päässy ylös, niin ei se ainakaan tilannetta auta.
Arvaanko oikein, että laskun maksavat aivan muut henkilöt kuin sikailijat?
Mikä niitä heseläisiä vaivaa. Sotkee oman kaupunkinsa.
Kännissä ihmiset on helposti ääliöitä. Aika salettiin tossa vaikuttaa myös semmonen ilmiö, että sotkuisessa ympäristössä siistikin ihminen sotkee helpommin. Jos jokapuolella on jo vitusti roskaa, tölkkejä ja pulloja ja serpentiiniä ja kalsareita, varmaan alentaa motivaatiota kerätä omat roskansa kovin huolella. Lisäks vappu on taas semmonen juhla niiku pikkujoulut, että harvemmin juhlivat eli dokaavat henkilötkin lähtee liikenteeseen jolloin sitä tötöilyä ilmenee enemmän. Silloin on ehkä helpompi ajatella että noh, tää on vain tämä kerta, antaa noiden jäädä tohon kun aina muulloin lajittelenkin roskani. Jos siellä puistossa pämppäilee joka viikko pariin kertaan, niin osaa ehkä paremmin käyttäytyä. (Vastuuvapauslauseke: itte en oo vappujani seurassa tai ulkosalla viettänyt vuosikausiin, ja silloin kun vietin vappua varsinaisesti, ainoat eväät oli kyllä juomatölkeissä, jotka tyhjinä ojentelin niitä kerääville henkilöille).
Yksi lisäasia varmaan on lokit ja varikset, jotka omalta osaltaan käyvät myös levittämässä roskia roskiksista ja niiden viereltä. Kaiken kaikkiaan sitä pitäisi saada järkevää käytännön ajattelun muutosta tähän: mutuna vähän, että tiettyä siivoavaa toimintaa ehkä vähän katsellaan kieroon, että "mikäköhän säälittävä tyyppi tuokin on", vaikka vaan tekee ympäristöä paremmaksi muille ihmisille. Ja sitten taas toisaalta se ajattelutapa, että jos jotain tehtävää suorittaa palkattu ihminen, niin sitten siitä tehtävästä ei tarvitse itse välittää. Ja se, että on niitä roskapusseja/vermeitä mukana, jolla hoitaa roskat ainakin pääpirteittään asiallisesti.
Ja kohta taas uutisoidaan että helsingissä haisee pieru, onko tuo nyt ihme kun eläävät siellä kuin siat
Hei ei se mun pieru ollu nyt noin paha
Tällähän oli siis työllistävä vaikutus!
Talous pelastettu! Kesko pyörittää miljardibisnestä kun ihmiset syö ja välistä vähän juo, maksaa veroja. Verot siirretään sit sotkujen siivoamiseen. Ja.. siivoojat toimivatkin (osittain) verovapaassa ulkomaalaisessa [vuokratyöfirmassa.](https://i.imgur.com/xxGNxJQ.png)
Näinhän se aina menee Helsingissä suurten juhlien aikaan, luulisi että tähän oltaisiin keksitty jo ratkaistu.
No hei, hyvä puoli tässä on se että ainakin siivoojia palkataan enemmän! Vai palkataanko?
Pidettiin koko päivä killan telttaa Ulliksella ja oli kyllä surullista katseltavaa miten ihmiset roskaavat. Meillä oli teltan joka nurkassa isot jätesäkit ja silti porukka heitteli kertismukeja ja skumppapullojen korkkeja minne sattui, tietysti me (killan hallitus) sitten nämä lähtiessä kerättiin pois parhaamme mukaan oman telttamme ympäristöstä, mutta aika surullista miten edes tässä yliopistokuplassa jengi ei osaa siivota. Bonuksena pakko nostaa vielä meidän jätesäkeillä säännöllisin väliajoin dyykkaamaamassa käyneet pullonkerääjät, jotka panttitölkkien toivossa heittelivät täysistä jätesäkeistä roskaa takaisin maahan kun on vaan pakko kaivaa ne pussit pohjaan asti jonkun 15 snt pantin toivossa. Teki vähän mieli heittää niitä takaisin niillä roskilla, jotka levittivät takaisin maastoon, mutta en kehdannut. Ehkä ensi vuonna sitten.
Liittyy väljästi asiaan käytöstavat; mietin miksi ei nykyään anneta vanhukselle penkkiä bussissa. Viimeksi tänään todistin kun täpötäydessä vappubussissa nuoret ja sekä aikuiset istuivat bussin etuosassa ja vanhus joutui antamaan paikkansa toiselle vanhukselle. Vielä vihjasi vierellään istuvalle nuorelle naiselle, mutta ei. Vitutti katsoa vierestä, ja kävi lähellä etten huutanut että eikö kukaan tosiaan anna penkkiä. ( disclamer seisoin itse, mutta en tietenkään kehdannut sanoa mitään, hölmö kun olen)
Autosta roskien heittely on kuvottavaa. Esimerkiksi vaikka maantien varteen viskotut tölkit. Ne saattavat joutua kaikenlaisten maataloussilppurihäksättimien pilkkomiksi. Heinät kerätään karjanrehuksi, seassa tietenkin ne idiootin heittämän tölkin riekaleet. Sitten karja saa rehut eteensä, syö ne ja... Nyt sitten idiootti voitkin kuvitella lopun, jos vain kykenet...
Vappu on kyllä ehdolla omaksi inhokiksi juhlapäivistä. Käytännössä tekosyy ryypätä ja ylipäätään käyttäytyä tyhmästi.
Miten tuolla voi olla eniten Vihreitä äänestäviä?
No siis Helsingissä suosituin puolue on Kokoomus, Vihreät vasta kolmantena (eduskuntavaalien perusteella, en tiedä onko muuttunut).
Kookomuslaiselta käytökseltä tuo tosiaan enemmän vaikuttaa.
Sielä on myös eniten ihmisiä.
Tänne tullan myös ympäri suomea roskimaan
Menisivät Turkuun niin kun on sovittu.
Hyvä huomio!
Mites tuo liittyy asiaan?
Veronmaksajathan siellä mellastaa eli veronkorotus ja käytetään rahat siihen mitä kansa haluaa, eli siivoamiseen.
Itsellä tulee mieleen, että Koulun Aine Järjestöt voisi vaikka valvoa sitä toimintaa? Kuitenkin nämä ihmiset ovat opiskelu piireissä henkilöitä ketä kuunnellaan.
Jos aikuinen osaa tuoda täyden pullon ja sipsipussin paikalle, hän osaa myös viedä sen kotiinsa mukanaan ja lajitella siellä.
Vapaa kasvatus ei toiminutkaan. Lisää uutisia illalla.
Ylen mukaan juhlijat roskasivat tänä vuonna vähemmän kuin viime vuonna
Sääntö-Suomi kitinää iltalehdeltä. Ehkä ihmiset veisivät roskat pois jos järjestettäisiin lisäroskiksia ja porukkaa ei poliisvoimin häädettäisi puistoista pois.
Ihmiset myös on tosi sokeita roskille. Ei nykyään katsota ympärille vaan tuijotetaan puhelinta. Asun pienellä paikkakunnalla Savossa ja keräsin ennen vappua roskia pussillisen. Eniten roskia oli Teboililla ja kaupan pihassa. Teboilin pihalta löytyi eniten kuitteja ja tupakka askeja sekä lasinsiruja. Osa roskista vasta näkyy keväällä lehtien alta ja suurinosa on aurauksen yhteydessä myös kulkeutunut 🤷🏼♀️
Halveksun roskaavia ihmisiä. Niitä ei varmaan haittais elää semmosessa kaukoidän roskahelvetissä jossa maan joka neliömetriä kohdellaan kuin yleistä kaatopaikkaa. Muuttaisivat sinne ja jättäisivät siistit paikat meille jotka sitä arvostavat.
satoja tuhansia? minä voin siivota puolella hinnalla
Siivous maksoi kaupungille 160 000€?? Tollainen kaupungin työntekijä saa jotain 10€ tunti. Kymmenen tyyppiä siivoaa 8 tuntia, tekee Ojalan mukaan 800€...mistä se loput 152 000€ muodostuu?
Neljällä siivoojalla pitää olla jo esimies ja aina 2-4 ihmiset yksiköt tarvitsevat seuraavan johdon väliportaan. Johdon pohjapalkan voi kertoa kahdella per kerros. Päälle kokouspalkkiot ja tulosbonukset. Matriisiorganisaatiota unohtamatta. Erilaisten pomojen välille tarvitaan myös koordinaattoreita ja johdon assistentteja. Steering groupit ja muut poliittiset ohjauselimet myös maksavat per kokous eikä kampaviinerit ole halpoja. Niin ja siivousvälineet maksavat. Esim. jätteiden keruuseen on niitä keppejä. No, gambialaiset jalopuiset artesaanikepit kullattuine nuppeineen eivät ole halpoja.
Kai tämäkin on vähän lasi puoliksi tyhjä mielipide iltalehdeltä. Voisihan sen nähdä myös että kaivarissa oli kymmeniä tuhansia onnellisia ihmisiä ystäviensä ja perheidensä kera eikä kukaan kuollut tälläkään kertaa.
Samat ihmiset joiden roskia nämä ovat: "Ilotulitteet kiellettävä koska roskaavat"
Miksi ne olisivat samoja ihmisiä? En näe mitään korrelaatiota näiden kahden ihmisryhmän välillä
Miksi kyseessä olisi ollenkaan samoja ihmisiä?
Niin, kuka käy siivoamassa ilotulitteet, kun niitä on ammuttu pitkin meriä ja metsiä? Nämä sentään siivotaan.
Nyt olisi niitten vihervassari luonnonsuojeluhörhöjen aika loistaa
Hyvä että luovat työpaikkoja.
Satoja tuhansia? Vai satoja ja tonnit eduskuntalaisten taskuun? Ite saisin noi kaikki roskat siivottua huomattavasti halvemmalla.
Olisiko kadunlakaisijoilla ollut palkaton rokulipäivä ilman vappujuhlijoita?
Saako huoria halvemmalla nytten kun on kaikki bilerahat törsätty ?
Itseäni ei kiinnosta, koska joku ne siivoo kuitenkin.
Se on se koulutettu paremmisto
Mistäs näin päättelit? Tiesitkö, että esim. Tampereen keskustassa Koskenrannan sotkee lähinnä nuoriso ja teekkarit siivoavat sen wappuaamuna kastetta varten.
Mistä näin päättelit? Nuoriso on tulevaisuutemme
Hallitus voisi kieltää vapun vieton.